Mikä on tieteellinen kuva maailmasta?
Ihmisillä on tapana kysyä itseltään "tarpeettomia" kysymyksiä. Esimerkiksi miten maailmamme toimii?
Muinaisina aikoina luotiin myyttejä vastaamaan tähän kysymykseen. Myyteissä vastaukset monimutkaisiin kysymyksiin maailmankaikkeuden rakenteesta annettiin ymmärrettävien kuvien muodossa. Esimerkiksi jokaiselle elementille määrättiin jumala, joka käski sitä. Nämä jumalat olivat hyvin usein humanoideja. Ja he käyttäytyivät kuin ihmiset: he riitelivät, tekivät sovinnon, kadehtivat toisiaan, menivät naimisiin ja menivät naimisiin. Tunnetuin esimerkki mytologisesta maailmankuvasta on antiikin kreikkalaiset myytit.
Mytologinen kuva maailmasta on omalla tavallaan hyvä. Hän on helposti lähestyttävä, kaunis ja hauska. Totta, tällaisen kuvan ennustekyky on nolla. Jos kyse on jumalien halusta tai haluttomuudesta, ainoa tapa saavuttaa tavoitteesi on rauhoitella kyseistä jumalaa pienellä uhrauksella.
Ajan myötä ihmiskunnalle on kertynyt kokemusta eri aloilta. Tämä kokemus on välitettävä seuraaville sukupolville. Siksi jo muinaisen Kreikan päivinä heräsi kysymys siitä, kuinka kertynyttä tietoa virtaviivaistaa.
Jos vertaamme ihmistietoisuutta varastoon ja tietoa laatikoihin, niin helpoin tapa on taittaa laatikot ilman järjestystä ja antaa niiden valehdella. Kenen pitää ymmärtää. On selvää, että tämä menetelmä on huono. On parasta säilyttää laatikot tietyssä järjestyksessä, jotta ne on helpompi löytää ja mikään ei katoa. Tällaista, vakiintuneiden periaatteiden mukaisesti järjestettyä maailmakuvaa kutsutaan yleisesti tieteelliseksi.
Koska kreikkalaiset ovat pitkään olleet kiinnostuneita maailmanjärjestystä koskevista kysymyksistä, he olivat ensimmäisiä, jotka muotoilivat tieteellisiä periaatteita. Suuri ansio ensimmäisen tieteellisen maailmankuvan rakentamisessa kuuluu Aristoteleelle (384 eKr. – 322 eKr.), Aristoteles löysi loogisen ajattelun säännöt ja järjesti aikaansa tunteman tiedon näiden sääntöjen mukaisesti. Tieteellinen kuva maailmasta, jonka alun Aristoteles loi, oli olemassa lähes puolitoista tuhatta vuotta. Sen taustalla olevat logiikan säännöt tekivät siitä objektiivisen. Jopa Aristoteleen kuoleman jälkeen muut tiedemiehet ja filosofit pystyivät kehittämään tieteellistä maailmakuvaa. Palataksemme varaston analogiaan, voimme sanoa, että Aristoteles rakensi telineen ja osoitti, kuinka olemassa olevat ja uudet laatikot sijoitetaan sen hyllyille. Lisäksi hän antoi piirustuksen, jonka mukaan uusien telineiden rakentaminen oli mahdollista,
Tällainen tarve on syntynyt. Logiikan säännöt mahdollistivat johtopäätösten tekemisen. Tämän seurauksena tieteellinen kuva maailmasta sai ennustusvoiman. Kyky hankkia uutta tietoa olemassa olevan pohjalta on tehnyt tieteellisestä maailmakuvasta omavaraisen ja kehittyvän. Näin tiede ilmestyi erillisenä yhteiskunnallisen toiminnan haarana ja yhtenä sivilisaation perustana.
Joillakin tieteenaloilla uuden tiedon saaminen oli nopeampaa kuin toisilla. Tämän ansiosta 16-17-luvuilla muodostui tieteellinen fyysinen kuva maailmasta. Sen muodostuminen liittyy I. Newtonin (1642 – 1727) nimeen. Parannettu logiikka ja matematiikka asetettiin tieteellisen fyysisen maailmakuvan perustaksi. Lisäksi ne alkoivat vaatia ennustettavuuden lisäksi toistettavuutta tieteelliseltä maailmankuvalta. Matemaattisten menetelmien soveltamisen ansiosta luonnontieteet alkoivat kehittyä nopeasti: fysiikka ja kemia. Tieteellinen kuva biologian alalla alkoi muotoutua Carl Linnaeuksen (1707-1778) työn ansiosta. Hän loi kasviston ja eläimistön yhtenäisen luokitusjärjestelmän, jonka ansiosta oli mahdollista virtaviivaistaa siihen mennessä kertynyttä tietoa villieläinten alalla.
Tällä hetkellä tieteelliselle maailmakuvalle asetetaan seuraavat vaatimukset: johdonmukaisuus, todisteet, ennustekyky, tulosten toistettavuus. Jotkut olemassa olevista tiedon aloista (esim. astrofysiikka, historia, sosiologia) eivät täytä näitä kriteerejä. Tämä ei todista niinkään näiden tieteiden "alempiarvoisuudesta", vaan tarpeesta kehittää olemassa olevaa käsitystä tieteellisestä maailmankuvasta.